Eduskuntavaalit

25.03.2023

Muutamat teistä seuraajista on kysellyt, että millä numerolla minua pääsee äänestämään. Vastaus on, että valitettavasti ei millään kun en ole ehdolla. Saatiin Jämsään vain 1 ehdokaspaikka ja se menee tietysti istuvalle kansanedustajalle. Katsotaan mikä on tilanne neljän vuoden päästä.

¨Sitten on myös kyselty ketä kannattaisi äänestää. Itse äänestin ennakkoon numeroa 62, Janne Luoma-aho. Itselle tärkeitä teemoja eduskuntavaaleissa olevat erityisesti turvallisuuspolitiikka. Toki myös muutkin politiikan osa-alueet ovat tärkeitä ja mielestäni Janne on muissakin asioissa pitkälti samoilla linjoilla kun minä itse. Nyt kun en itse ole ehdolla on mielestäni Janne paras ehdokas Keski-Suomesta. Muitakin hyviä toki on kasapäin.

Käy vertailemassa ehdokkaita ja löydä omasi vaikkapa IS vaalikoneesta. Älä kuitenkaan luota suoraan vaalikoneen prosentteihin vaan vertaile kiinnostavien ehdokkaiden perusteluja vastauksiin. Vaalikoneiden kysymykset ovat usein hieman monitulkintaisia ja joissakin kysymyksissä voidaan kysyä kahta asiaa kerralla.

Paikalliset gallupit näyttävät hyvältä ja nyt vaan pidetään kaikki kannattajat huoli, että patistetaan itsemme ja kaverimme äänestämään niin hyvä tästä tulee.

Pelasta Suomi äänestämällä! Analysoidaan vaalitulosta vaalipäivän iltana 2.4.2023 lisää. Ennakkoäänestys jatkuu 28.3. saakka. Jos et kerkeä ennakkoon käymään tai perinteet velvoittavat käymään vasta vaalipäivänä niin käy silloin. Hyvää viikonloppua ja näytetään nykyisen hallituksen politiikalle vastalause äänestyskopissa!

Linkki Jannen Facebook-sivuille.