Lasten ja nuorten koskemattomuus on turvattava

Viime viikkoina uutisvirrasta on joutunut lukemaan lähes päivittäin erittäin surullisia uutisia. Alaikäisten lasten hyväksikäyttöjä ja raiskauksia paljastuu lisää lähes päivittäin. Yhteistä näille kaikille rikoksille on se, että tekijänä on ulkomaalainen mies. Keski-Suomen Perussuomalaiset Nuoret ovat erittäin huolissaan tästä todella raakalaismaisesta ilmiöstä.
Vaadimme Suomen hallitukselta nopeita toimia ulkomaalaisten seksuaalirikosten estämiseksi, sekä näistä rikoksista tuomittujen karkoittamiseksi. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tulisi ottaa säilöön odottamaan palautusta kotimaahansa. Mielestämme seksuaalirikosten rangaistusasteikkoa on nostettava reilusti ylöspäin. Kuntien tulisi myös lopettaa paperittomien tai kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palvelut.
Keski-Suomessa tapahtuneissa seksuaalirikosepäilyissä uhri on ollut useimmiten 14-15-vuotias lapsi. Tekijä on usein lähestynyt uhria netissä, aivan kuten Oulun tapauksissakin. Keski-Suomessa tehtiin viime vuonna 237 seksuaalirikosta, joka on 57 tapausta enemmän kuin viime vuonna.
Keski-Suomessa kaikista seksuaalirikoksista tekijänä oli ulkomaalainen epäilty yli neljänneksessä tapauksista. Raiskauksissa ja törkeissä raiskauksissa yli kolmanneksessa tapauksissa. Ulkomaalaisten osuus väestöstä on alle 3% maakunnassamme. Poliisin tilastoissa korostuvat erityisesti Irakista ja Afganistanista tulleet. Kaikista ulkomaalaisten tekemistä seksuaalirikoksista 36% oli Irakista ja 34% Afganistanista tulleiden tekemiä maakuntamme alueella.
"Turvapaikkapolitiikkamme on mennyt täysin metsään. Kielteisen päätöksen saaneita kulkee kaduillamme vailla minkäänlaista valvontaa. Näkisin, että juuri he ovat suurin uhka maamme sisäiselle turvallisuudelle. Heidät on otettava säilöön ja palautettava kotimaihinsa viipymättä.", patistaa Keski-Suomen Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Joni Frisk.