Vuoden 2022 talousarvio

03.12.2021

Talousarvio on nyt hyväksytty vuodelle 2022

Suuria muutoksia talousarvioon ei enää kolme tuntia kestäneessä kaupunginvaltuuston kokouksessa tullut. Kaupunginhallituksessa hieroimme kuntoon talousarviota ja investointisuunnitelmaa kuusi tuntia.

Valtuusto hyväksyi 1 875 350 euroa alijäämäisen talousarvion vuodelle 2022. Kumulatiivista ylijäämää tämän arvion mukaan jää kaupungille vuoden 2022 jälkeen vain 293 651 euroa. Tällä menolla ei voida siis jatkaa enää tulevina vuosina. Talouden suunnittelemisen puolesta "onneksi" sotepuolen kulut siirtyvät hyvinvointialueiden huoleksi. Jämsä toki menettää vuodesta 2023 eteenpäin kasapäin verotuloja sekä valtionosuuksia, mutta samalla kaupungilta lähtee siis suurin menoerä, eli sotepalvelujen järjestäminen pois.

Sopeutustoimia olisi siis luvassa mikäli kaupunki jatkaisi toimintojaan normaalisti myös vuonna 2023. Niitä voi olla pakko tehdä muutenkin, koska veroprosentti pysyy jokatapauksessa samana myös vuonna 2023. Sitä ei voida soteuudistuksen takia muuttaa. En lähde vielä tässä vaiheessa spekuloimaan mitä 2023 tuo tullessaan. Eiköhän se tarkennu kokoajan vuoden kuluessa.

Toimiiko kaupunki sitten jatkossa vain vaakunankiillotuskerhona? Tuskinpa vain. Lakisääteisiä hommia jää järjestettäväksi vielä sotemuutoksen jälkeenkin. Pääsemme keskittymään paremmin elinvoima- ja sivistystoimintaan.

Talousarvion mukaan väestönkehitys jatkaa laskukäyrällä. Kyläkouluista Koskenpää ja Länkipohja ovat ennusteen mukaan lakkautusuhan alla muutaman vuoden sisällä. Lakkauttamisraja on 30 oppilasta.

Oppilasmäärien kehitysennuste

Ettei tämä kirjoitus menisi liian masentavaksi niin toivotaan, että hävittäjäkaupat tuovat töitä Halliin ja Kaipolan tehdasalue saisi houkuteltua tiloihin lisää uusia yrityksiä. Näillä keinoilla voisimme päästä tulevina vuosina jopa plussalle väestönkehityksen osalta. Hävittäjähankkeesta ja sen työllisyysvaikutuksista kuulemme lisää jo ennen joulua.


Lyhyesti investointisuunnitelmasta

Siirsimme kaupunginhallituksessa Vitikkalan ja Paunun koulujen risteykseen kaavaillun liikenneympyrähankkeen rahoituksen vuodelta 2022 vuodelle 2023 ja muutimme hankkeen nimen risteyksen liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Kaksi ympyrää noin lähellä toisiaan haittaisi raskasta liikennettä todella paljon. Saamani palautteen perusteella koulujen läheisyydessä tapahtuva liikenteen ruuhkautuminen johtuu vain lapsiaan kouluun tuovista vanhemmista, jotka eivät jaksa ajaa lasten jättämistä varten tehdylle isolla parkkipaikalle vaan jättävät lapset kyydistä tien sivuun. Tästä hankkeesta riittää varmasti juttua tulevaisuudessakin. Paljon halvemmalla päästäisiin jos laittaisimme vain koulujen välissä menevälle tieosuudelle pysähtymiskiellon autoille. Kerro toki oma mielipiteesi asiaan viestillä.

Hallissa vehkaojantien kunnostamista siirrettiin vuodella eteenpäin vuodelle 2022.


Tässä pieni analyysi lyhykäisyydessään. Prosessi oli mielenkiintoinen ja tämän vuoden talousarvion laadinnasta jäi paljon oppia talteen. Ensi vuonna tämän laatiminen tuleekin olemaan varmasti tunteita herättävämpää kuin nyt.

Jos haluat käydä katsomassa talousarvion koko komeudessaan (150 sivua) niin se löytyy tuolta alla olevasta linkistä kohdasta talousarvio vuodelle 2022. Jos tätä joku talousarvion tekemiseen osallistunut virkamies lukee, haluan kiittää sinua työpanoksestasi. Talousarvio oli erittäin selkeästi ja helppolukuiseksi laadittu, vaikka todella pitkä onkin.

Hyvää viikonloppua kaikille ja kiitos kun jaksoit lukea tänne saakka!